
Amanda Kanerva
Parturi-kampaaja, perustaja, Top Stylist, FIN/ENG
Amanda on Brukin perustaja ja intohimoinen hiusalan ammattilainen. Hän on valmistunut parturi-kampaajaksi Salosta vuonna 2012, työskennellyt Salossa ja sitten Tampereella ensin sopimusyrittäjänä ja sen jälkeen omaa pientä liikettä pyörittäen. Brukin Amanda on perustanut Turkuun vuonna 2017.
Rakkaus ja intohimo hiuksia kohtaan näkyvät Amandan uralla. Amanda on ollut aina kiinnostunut kehittämään ja haastamaan itseään ja hän on kilpaillut uran alkuvaiheista saakka. Amanda on menestynyt hiusalan kilpailuissa Suomessa ja edustanut kotimaataan ulkomailla, ja hiusalalla kouluttautuminen ja kilpailu on yhä tärkeä osa hänen ammatti-identiteettiään.
Amanda haluaa tarjota Brukissa kaupungin parasta palvelua asiakkaille sekä parhaan mahdollisen työympäristön Brukin stylisteille. Bruk onkin parturi-kampaamo, jossa tuetaan alalla kilpailua ja kouluttautumista, nautitaan jokapäiväisestä työstä ja tehdään upeita hiuksia.
Amanda rakastaa hiusten leikkaamista. Hänen erityisiä suosikkejaan ovat lyhyiden ja polkkamittaisten hiusten leikkaukset ja värjäykset, vaalennukset, kampaukset ja erikoisemmat värjäystyöt – Amandan penkistä onnistuvat sateenkaaren väritkin!
Tavoitat minut myös sähköpostilla: amanda@brukhair.fi

Marika Koli
Parturi-kampaaja, Top Stylist, FIN
Marika on hiusalan konkari ja moniosaaja. Hän on valmistunut vuonna 2009 ja työskennellyt Brukissa vuodesta 2018 lähtien.
Marika pitää jatkuvaa kouluttautumista erittäin tärkeänä. Hän myös seuraa aktiivisesti, mitä hiusalalla tapahtuu ja miten erilainen osaaminen ja trendit näkyvät ammattilaisten työssä ja muovaavat sitä.
Korostaako leikkaus väriä vai väri leikkausta? Marika painottaa, että kyse on molemmista. Hän haluaa luoda raikkaita, räätälöityjä lopputuloksia, ja pitää naisten kampaamoleikkausten ja värjäysten lisäksi erityisesti myös parturoinnista.
Marika on Brukin KMS-ambassador, eli jos sinulla on kysyttävää KMS:n tuotteista, nykäise Marikaa hihasta!

Siiri Härmä
Parturi-kampaaja, Top Stylist, FIN/ENG
Siiri on työskennellyt Brukissa sen avajaispäivästä lähtien. Hän on kokenut parturi-kampaaja, jonka juuret ovat alun perin Somerolla.
Rakkaus hiusalaa kohtaan on näkynyt Siirissä opiskeluvuosilta lähtien. Vuonna 2014 Siiri voitti kultaa ammatillisen koulutuksen Taitaja-kilpailussa ja hänet palkittiin myös Taitajien taitaja -kunnianimikkeellä. Siiri pääsi osallistumaan myös ammattitaidon Euroopan mestaruuskisoihin, joissa hän voitti pronssia.
Siiri on monipuolinen parturi-kampaaja. Hänen nauttii erityisen paljon miesten parturoinnista.
Jos pidät höpöttelystä, Siirin kanssa ei tule tylsää. Hän on liikkeen puheliain ja hauskaa juttuseuraa.

Lisa Lång
Parturi-kampaaja, Stylist, FIN/ENG/SVE
Lisa on valmistunut Espoosta keväällä 2023 ja työskennellyt hetken pääkaupunkiseudulla. Hän ehti haaveilla Turkuun muutosta pitkään ja kun se tapahtui, hän tuli samalla osaksi Brukin tiimiä.
Lisa pitää työssään asiakaskohtaamisista, luovuudesta ja uuden oppimisesta. Erityisesti hän innostuu rikotuista ja kerroksellisista leikkauksista, raidoituksista ja luonnonkiharoiden käsittelystä. Lisa tarjoaakin omana palvelunaan kiharan hiuksen palveluita, joista voit lukea lisää täältä:
Lisa palvelee suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Säg hej till din nya frisyr!

Minka Lehtinen
Parturi-kampaaja, Junior, FIN/ENG
Minka on valmistunut parturi-kampaajaksi toukokuussa 2025. Hän on opiskellut ja asunut koko elämänsä Turussa, ja pienestä lähtien unelma-ammatti on ollut kampaaja.
Minka nauttii siitä kun pääsee käyttämään luovuutta työssään ja siitä kuinka päivän aikana tapaa erilaisia ihmisiä. Parasta on kun saa yhdessä asiakkaan kanssa ideoida ja keksiä hänelle parhaan hiustyylin.
Eniten Minka rakastaa tehdä raidoituksia, leikkauksia ja juhlakampauksia mutta tekee myös mielellään kaikkea muuta kampaamotyöhön kuuluvaa.
Tärkeintä on, että työnsä tulos kuvastaa asiakkaiden toiveita, heidän omaa tyyliä ja, että asiakas lähtee tuolista hyvällä fiiliksellä.

Ranja Luotonen
Parturi-kampaaja, Junior, FIN
Ranja tuli brukiin syyskuussa 2025 suorittamaan viimeisen työharjoittelunsa ja valmistui Joulukuussa 2025.
Valmistumisen jälkeen Ranja aloitti yrittäjänuransa brukissa.
Ranjan vahvuus on lähteä rohkeasti kokeilemaan kaikkea uutta, vaikkei kokemusta aiheesta olisikaan ehtinyt paljoa kertyä.
Tämän hetken lempparityöt ovatkin erityisesti miesten permanentit, parturoinnit sekä haastavammat vaalennus- ja värinkorjaustyöt.
